Kouluttaminen on kommunikointia!
Kielten opiskelu on mielestäni aina ollut hauskaa, sillä on kiinnostavaa lisätä omia tapojaan ja mahdollisuuksiaan kommunikoida erilaisten ihmisten kanssa. Toisaalta mikä voisi olla vielä mielenkiintoisempaa, olisi keskustelu omien koirien (tai muiden lemmikkien) kanssa!
Eläimen kielen ymmärtäminen käsittää biologian kannalta sen eri eleiden, ilmeiden ja tyypillisten käyttäytymismallien ymmärtämistä. Ihmisen kanssa eläessään koirat ja kissat kehittävät monia erilaisia tapoja kertoa tarpeistaan ihmisilleen. Toisaalta pelkistä tarpeista ja tunnetiloista puhuminen voi pidemmän päälle olla melko tylsää keskustelua: "Minulla on nälkä", "Haluan ulos", "Leikitäänkö?". Toki se on välttämätöntä yhteiselon (ja koulutuksen!) onnistumiseksi ja voi johtaa mukavaan yhteiseen tekemiseen lemmikin ja omistajan välillä.
Entä jos keskustelu voisi olla astetta monimutkaisempaa? Sanoilla keskustelu ei eläinten kanssa onnistu, mutta yhteyden ja yhteisymmärryksen tunteen voi saavuttaa ihmistenkin välillä ilman sanallista viestintää. Lähimmäksi tällaista tunnetta olen koirieni kanssa päässyt koulutushetkissä ja on ollut jännittävää huomata, miten nerokkaita ne voivat olla toiminnassaan ja viestimisessään. Kunhan niitä vain kuunnellaan.
Tässä piileekin homman juju. Usein niin sanotussa perinteisessä kouluttamisessa kouluttaja itse on "keskustelun" aktiivinen puoli, joka sanoo koiralle käskyjä, houkuttelee sitä lelulla/namilla oikeaan asentoon tai oikean esteen luo, kieltää sitä jostain toiminnasta tai vetää ja ohjaa kaulapannasta johonkin toiseen toimintaan. Koira on vertauskuvallisesti tällaisessa keskustelussa kuuntelijan roolissa, eikä sillä ole juurikaan sananvaltaa siihen, miten ja mihin suuntaan keskustelu etenee. Kouluttajalle tällainen keskustelu taas voi olla aika rankkaa ja stressaavaa, kun hänen täytyy koko ajan olla skarppina siitä, miten hän omalla toiminnallaan saa ohjattua keskustelua haluamilleen raiteille.
Entä jos asetelman voisi kääntää päälaelleen? Eikö olisi mukavaa (ja jopa kohteliasta!) välillä kuulla, mitä koira haluaisi meille kertoa? Erilaisten temppujen kouluttamisessa keskustelua on pikkuhiljaa jo vietykin tähän suuntaan, kun on alettu puhua positiivisesta vahvistamisesta, tarjoamisesta, sheippaamisesta. Näissä kaikissa voi kuitenkin helposti hukkua vertauskuvallisesti kuuntelemisen perusidea, jos kouluttaja on siltikin liian innokas keskustelemaan. Sen lisäksi tärkeää on huomata, ettei tämän kouluttamisen idean tarvitse toteutua vain tempuissa, vaan se soveltuu ja toimii erinomaisesti myös kaikissa arkipäivän käytöksissä!
Koiralle puheenvuoron antaminen tarkoittaa tässä vertauskuvassa siis sitä, että kouluttaja itse passivoituu pelkästään kuuntelemaan ja antaa koiran hoitaa keskustelun, eli koulutustilanteen kulun. Kouluttaja itse noudattaa objektiivisen passiivisesti kouluttamisen perusperiaatetta: Saat sitä, mitä vahvistat. Eli palkkaa koiraa siitä, mitä haluaa koiran tekevän. Hänellä täytyy olla siis mietittynä kriteeri halutulle käytökselle ja sopiva palkka, ja hän voi valmistella koulutustilanteen sellaiseksi, että toivottu käytös on todennäköinen, mutta itse koulutustilanteessa hän ei itse puutu koiran toimintaan millään tavalla. Kouluttajan täytyy siis tehdä ajatustyötä etukäteen harjoitusta suunnitellessa, mutta itse treenitilanteessa hän voi rauhassa keskittyä kuuntelemaan eli seuraamaan koiran puuhia (ja korkeintaan muuttamaan tarvittaessa kriteeriä). Kouluttajan ei tarvitse stressata siitä, tekeekö koira varmasti oikein, ja hän voi olla käytännössä täysin hiljaa, koska opetusvaiheessa mitään vihje/käskysanojakaan ei vielä tarvita. Kouluttajan ainoa osuus keskustelussa on siis vastata joko kyllä antamalla koiralle palkkaa, tai ei ja jättää palkka antamatta tai saavuttamatta.
Itse ainakin olen kokenut tällaiset koulutushetket itselle mukavan rauhoittaviksi, ja oikeasti aistinut aivan kuin keskusteluyhteyden koiran ja itseni välillä. Miten nerokkaita ideoita niillä välillä onkaan tehtävän ratkaisemiseksi, ja välillä on joutunut lähes vedet silmissä nauramaan, kun ne keksivät tehdä jotain ihan hassua! Temppuilua koulutettaessa ei ole edes niin väliä, tekeekö koira juuri sitä temppua, mitä olen halunnut opettaa, vaan jos koira on keksinyt jopa jonkun hauskemman tempun, olen siirtynyt palkkaamaan sitä.
Tällaisessa koulutustilanteessa on edellytyksenä molemminpuolinen motivaatio osallistua "keskusteluun", eli eläimen tulee olla halukas toimimaan ihmisen kanssa. Toisaalta ilman motivaatiota tuskin muukaan kouluttaminen kantaa kovin hyvin hedelmää.
Koira voi myös oppia säätelemään omaa jaksamistaan, eli jos se vähän ajan päästä haluaakin lähteä tilanteesta pois tai tarjota esimerkiksi jotain helpompaa tehtävää, kuten maahanmenoa, se on todennäköisesti väsynyt ja kouluttajan on syytä tämä huomioida päästämällä koira ansaitusti tauolle.
"The art of conversation lies in listening." - Malcolm Forbes
Eläimen kielen ymmärtäminen käsittää biologian kannalta sen eri eleiden, ilmeiden ja tyypillisten käyttäytymismallien ymmärtämistä. Ihmisen kanssa eläessään koirat ja kissat kehittävät monia erilaisia tapoja kertoa tarpeistaan ihmisilleen. Toisaalta pelkistä tarpeista ja tunnetiloista puhuminen voi pidemmän päälle olla melko tylsää keskustelua: "Minulla on nälkä", "Haluan ulos", "Leikitäänkö?". Toki se on välttämätöntä yhteiselon (ja koulutuksen!) onnistumiseksi ja voi johtaa mukavaan yhteiseen tekemiseen lemmikin ja omistajan välillä.
Entä jos keskustelu voisi olla astetta monimutkaisempaa? Sanoilla keskustelu ei eläinten kanssa onnistu, mutta yhteyden ja yhteisymmärryksen tunteen voi saavuttaa ihmistenkin välillä ilman sanallista viestintää. Lähimmäksi tällaista tunnetta olen koirieni kanssa päässyt koulutushetkissä ja on ollut jännittävää huomata, miten nerokkaita ne voivat olla toiminnassaan ja viestimisessään. Kunhan niitä vain kuunnellaan.
Tässä piileekin homman juju. Usein niin sanotussa perinteisessä kouluttamisessa kouluttaja itse on "keskustelun" aktiivinen puoli, joka sanoo koiralle käskyjä, houkuttelee sitä lelulla/namilla oikeaan asentoon tai oikean esteen luo, kieltää sitä jostain toiminnasta tai vetää ja ohjaa kaulapannasta johonkin toiseen toimintaan. Koira on vertauskuvallisesti tällaisessa keskustelussa kuuntelijan roolissa, eikä sillä ole juurikaan sananvaltaa siihen, miten ja mihin suuntaan keskustelu etenee. Kouluttajalle tällainen keskustelu taas voi olla aika rankkaa ja stressaavaa, kun hänen täytyy koko ajan olla skarppina siitä, miten hän omalla toiminnallaan saa ohjattua keskustelua haluamilleen raiteille.
Entä jos asetelman voisi kääntää päälaelleen? Eikö olisi mukavaa (ja jopa kohteliasta!) välillä kuulla, mitä koira haluaisi meille kertoa? Erilaisten temppujen kouluttamisessa keskustelua on pikkuhiljaa jo vietykin tähän suuntaan, kun on alettu puhua positiivisesta vahvistamisesta, tarjoamisesta, sheippaamisesta. Näissä kaikissa voi kuitenkin helposti hukkua vertauskuvallisesti kuuntelemisen perusidea, jos kouluttaja on siltikin liian innokas keskustelemaan. Sen lisäksi tärkeää on huomata, ettei tämän kouluttamisen idean tarvitse toteutua vain tempuissa, vaan se soveltuu ja toimii erinomaisesti myös kaikissa arkipäivän käytöksissä!
Koiralle puheenvuoron antaminen tarkoittaa tässä vertauskuvassa siis sitä, että kouluttaja itse passivoituu pelkästään kuuntelemaan ja antaa koiran hoitaa keskustelun, eli koulutustilanteen kulun. Kouluttaja itse noudattaa objektiivisen passiivisesti kouluttamisen perusperiaatetta: Saat sitä, mitä vahvistat. Eli palkkaa koiraa siitä, mitä haluaa koiran tekevän. Hänellä täytyy olla siis mietittynä kriteeri halutulle käytökselle ja sopiva palkka, ja hän voi valmistella koulutustilanteen sellaiseksi, että toivottu käytös on todennäköinen, mutta itse koulutustilanteessa hän ei itse puutu koiran toimintaan millään tavalla. Kouluttajan täytyy siis tehdä ajatustyötä etukäteen harjoitusta suunnitellessa, mutta itse treenitilanteessa hän voi rauhassa keskittyä kuuntelemaan eli seuraamaan koiran puuhia (ja korkeintaan muuttamaan tarvittaessa kriteeriä). Kouluttajan ei tarvitse stressata siitä, tekeekö koira varmasti oikein, ja hän voi olla käytännössä täysin hiljaa, koska opetusvaiheessa mitään vihje/käskysanojakaan ei vielä tarvita. Kouluttajan ainoa osuus keskustelussa on siis vastata joko kyllä antamalla koiralle palkkaa, tai ei ja jättää palkka antamatta tai saavuttamatta.
Tällaisessa koulutustilanteessa on edellytyksenä molemminpuolinen motivaatio osallistua "keskusteluun", eli eläimen tulee olla halukas toimimaan ihmisen kanssa. Toisaalta ilman motivaatiota tuskin muukaan kouluttaminen kantaa kovin hyvin hedelmää.
Koira voi myös oppia säätelemään omaa jaksamistaan, eli jos se vähän ajan päästä haluaakin lähteä tilanteesta pois tai tarjota esimerkiksi jotain helpompaa tehtävää, kuten maahanmenoa, se on todennäköisesti väsynyt ja kouluttajan on syytä tämä huomioida päästämällä koira ansaitusti tauolle.
"The art of conversation lies in listening." - Malcolm Forbes