Kouluttaminen vs opettaminen?
Kuuntelin jokin aika sitten Susan Garrettin verkkokoulutusta, ja vaikka aihe itsessään oli sekin erittäin mielenkiintoinen (Verbals in Agility), jäi luennosta erityisesti mieleen maininta siitä, että voisimme nähdä itsemme koiran kouluttajan sijaan koiran opettajana.
Pelkän sanavalinnan muuttaminen muuttaa asennetta ja vastuunjakoa mielestäni merkittävästi. Kouluttaminen kuulostaa etenkin vanhanaikaiseen johtamistyyliin peilaten siltä, että "minä koulutan ja sinun pitää totella". Jos tietyn kaavan mukaan toteutettu koulutus ei toimi, niin vika on silloin tietenkin oletuksen mukaan koulutettavassa, ei niinkään kouluttajassa? Näin voisi ainakin kärjistäen ajatella.
Jos ajatus kuitenkin käännetään toisinpäin, ja puhutaankin opettamisesta, niin vastuuta annetaankin huomattavasti enemmän opettajalle. Jos koulumaailmassa oppilas ei opi, niin aika harva opettaja tai vanhempi ainakaan toivottavasti syyttää tilanteesta ensimmäisenä oppilasta? Hyvä opettaja mahdollistaa ja motivoi rasavillimmänkin oppilaan oppimaan, ja ymmärtää myös yksilöiden olevan erilaisia ja tarvitsevan erilaisia keinoja oppia.
Jos siis koiramaailmassa näkisin itseni opettajana kouluttajan sijaan, minulle tuskin koskaan pitäisi tulla aihetta syyttää koiraa, jos se tekee virheen? Päinvastoin minun tulisi miettiä, mitä itse olen tehnyt opetuksessani väärin ja miten voisin paremmin opettaa asian koiralleni, jotta se osaisi sen seuraavalla kerralla. Koira vielä ihmistäkin paremmin toistaa todellakin sitä, mitä sille on opetettu. Eikä se aina ole sitä, mitä sille on haluttu kouluttaa tai opettaa, kouluttaja vain ei aina tästä ole itse tietoinen.
Ennen kaikkea opettajan vastuulla olisi motivoida opetettavaansa oppimaan ja luoda sellaisia ympäristöjä ja keinoja, jotka mahdollistavat oppimisen. Mitä hauskempaa ja mielekkäämpää tekeminen on, sitä tehokkaampaa on myös oppiminen. Hyvä opettaja osaa myös sopivassa määrin vaikeuttaa tehtävää, ettei se ole lopulta liikaa helpon asian toistamista, mutta toisaalta mahdollistaa myös riittävässä määrin onnistumisen elämyksiä, jotta motivaatio ratkoa ongelmaa säilyy. Johdonmukaisuus lienee tässä vaiheessa jo itsestäänselvyys?
Näiden lauseiden perusteella en osaa enää itsekään sanoa, puhutaanko tässä ihmisten vai koirien opettamisesta, mutta onko sillä väliä? Emmekö me kaikki haluaisi näin oppia ja opiskella?
Pelkän sanavalinnan muuttaminen muuttaa asennetta ja vastuunjakoa mielestäni merkittävästi. Kouluttaminen kuulostaa etenkin vanhanaikaiseen johtamistyyliin peilaten siltä, että "minä koulutan ja sinun pitää totella". Jos tietyn kaavan mukaan toteutettu koulutus ei toimi, niin vika on silloin tietenkin oletuksen mukaan koulutettavassa, ei niinkään kouluttajassa? Näin voisi ainakin kärjistäen ajatella.
Jos ajatus kuitenkin käännetään toisinpäin, ja puhutaankin opettamisesta, niin vastuuta annetaankin huomattavasti enemmän opettajalle. Jos koulumaailmassa oppilas ei opi, niin aika harva opettaja tai vanhempi ainakaan toivottavasti syyttää tilanteesta ensimmäisenä oppilasta? Hyvä opettaja mahdollistaa ja motivoi rasavillimmänkin oppilaan oppimaan, ja ymmärtää myös yksilöiden olevan erilaisia ja tarvitsevan erilaisia keinoja oppia.
Jos siis koiramaailmassa näkisin itseni opettajana kouluttajan sijaan, minulle tuskin koskaan pitäisi tulla aihetta syyttää koiraa, jos se tekee virheen? Päinvastoin minun tulisi miettiä, mitä itse olen tehnyt opetuksessani väärin ja miten voisin paremmin opettaa asian koiralleni, jotta se osaisi sen seuraavalla kerralla. Koira vielä ihmistäkin paremmin toistaa todellakin sitä, mitä sille on opetettu. Eikä se aina ole sitä, mitä sille on haluttu kouluttaa tai opettaa, kouluttaja vain ei aina tästä ole itse tietoinen.
Ennen kaikkea opettajan vastuulla olisi motivoida opetettavaansa oppimaan ja luoda sellaisia ympäristöjä ja keinoja, jotka mahdollistavat oppimisen. Mitä hauskempaa ja mielekkäämpää tekeminen on, sitä tehokkaampaa on myös oppiminen. Hyvä opettaja osaa myös sopivassa määrin vaikeuttaa tehtävää, ettei se ole lopulta liikaa helpon asian toistamista, mutta toisaalta mahdollistaa myös riittävässä määrin onnistumisen elämyksiä, jotta motivaatio ratkoa ongelmaa säilyy. Johdonmukaisuus lienee tässä vaiheessa jo itsestäänselvyys?
Näiden lauseiden perusteella en osaa enää itsekään sanoa, puhutaanko tässä ihmisten vai koirien opettamisesta, mutta onko sillä väliä? Emmekö me kaikki haluaisi näin oppia ja opiskella?